Tämän huomio kiintyi heti lähinnä vanhimpaan tytöistä, jolla oli niin tumma katse ja niin pitkät silmäripset; hän kantoi lautasella vesikannua ja ihan kantapäillä seurasi häntä nuorin tyttö, Thea, kantaen sokerirasiaa.
"No mutta, rakas Peter Jäger!" virkahti Rönnov, hämmästyksellä katsellen ystävänsä lähes täysikasvaneita tyttäriä, "milloin olet tullut kaikkien näiden omistajaksi? Kirjoitit kerran muutamista pikkutytöistä … ja poikasesta, joka oli kastettava."
Samassa astuskeli Jörgen varsin reippaasti poikki lattian ja kumarsi parhaimman taitonsa mukaan, pyyhkäisten karheaa, keltaista tukkaansa, ikäänkuin lakkia pois silmiltään.
"Mikä on nimesi?"
"Jörgen Winnecken von Zittow Jäger."
"Se oli vaikeaa! Sinä olet kaiketi aika vuorelaisveitikka, vai mitä?
Saas nähdä, voitko kohota niin korkealle kuin nimesi!"
"En, mutta niin korkealle kuin minun haluni," vastasi Jörgen; hän astui muutaman askeleen lattialla ja teki sukkelan pyöräyksen.
"Reipas miehen alku, tuo Jörgen!" — ja siten oli Jörgen esitellyt itsensä, hän astui syrjään, pois huomattavista. Vaan herrojen sekoitellessa aarakkipunssiansa pöydän ympärillä, tarkasteli Jörgen koko ajan luutnanttia. Nuo mustat, huulien yläpuolella tasaiseksi leikatut viikset näyttivät hänestä ikäänkuin kuolaimilta, joita vielä ei ollut saatu tarpeeksi suuhun sisälle.
"Oo, kuulepas tyttöni!" sanoi Rönnov kääntyen yhteen tytöistä, joka seisoi häntä likinnä, hänen sekoitellessa sokeria höyryävään lasiin, "mikä on sinun nimesi?"…
"Inger-Johanna!"