Iso-Ola katsahti ylös.
"Mitä ihmettä!" eikö kapteeni tuolla vaipunut hitaasti aivan alas maahan, pitäen vielä kiini tallin-ovesta.
Ola katseli hetken neuvottomana isäntäänsä ja päästi hevosen jalan kädestään. Sitten otti hän sangon ja räiskytti vettä hänen kasvoilleen, kunnes hän jälleen tointui.
Sitten piti hän sankoa kapteenin suun edessä.
"Juokaa, juokaa, kapteeni! — Älkää peljätkö… Se on vaan seuraus harjoituksista ja kaikellaisista tuollaisista… Aivan samalla lailla, kun liiaksi kauan häitä juodaan"…
"Auta minua ylös, Ola! — anna minun nojautua sinuun, — hiljaa, hiljaa…
"Ohoh! — tuntuu hyvälle saada hengittää … hengittää!" ähkyi hän.
"Nyt se on jo ohitse… Aivan varmaan, aivan ohitse — en ole kuin vähä väsynyt…
"Kävele vaan, Ola, varmuuden vuoksi minun jäljessäni…
"Hm, hm, hyvinhän tämä käy…