"Niin, niin, äiti! Sitä saa niittää mitä on kylvänyt!"
Sen enempää ei puhuttu ennenkuin Thinka vei astioita pois pöydältä, jolloin äiti huoahti:
"Thinka raukka!"
Kapteeni kääntyi häneen, nosti kätensä lantioille ja tokasi suuttuneena:
"Tiedätkö mitä! tuon päivänvarjostimen ja kaiken kohteliaisuuden tähden, jota hän pitkin kesää on osoittanut, olisi Thinkan pitänyt osoittaa miehelle enemmän kiitollisuutta ja ystävällisyyttä… Niinpä ei olisi käynytkään, jos minä olisin ollut kotona!" ukkosen pilvi kuvautui kapteenin otsalle… "Mutta minulla näkyy olevankin kodissani vaan hanhiparvi eikä ymmärtäväistä vaimoväkeä, joka vähän ajattelisi mitä tulee tehdä! — Andrea Scharfenberg ei antanut itseänsä kahdesti pyytää", sanoi hän yhä kiivaammin kun Thinka samassa astui sisään; vaan ei tainnut olla haitaksi, jos tämä siitä hiukkasen kuulikin!…
Seuraavana päivänä tarkasteli äiti häntä huolestuneena; nyt koetettiin jos jollakin tavalla isää hemmoitella ja hyväillä, että saataisiin hänet paremmalle tuulelle. Ja hiljainen Thinka loi ujosti alas silmänsä, kuullessaan isän ähkivän ja huokailevan.
Kapteeni ei käynyt ulkona kauempana kuin tallissa uutta Mustaa katsomassa.
Yksi sen jaloista oli tänään polttavan kuuma äskeisen kengittämisen tähden. Seppä nahjus oli lyönyt naulan liian syvälle. Se täytyi vetää pois…
Kapteeni seisoi äänettömänä mielipaikallaan nojautuen tallin-ovea vasten ja katseli, kuinka Iso-Ola veti hohtimilla naulaa, pitäen Uuden-Mustan takajalkaa reitensä yli. Hevonen pysyi hiljaa, ei edes kohottanutkaan jalkaansa.
"O-o-ola!" röhisi kapteeni puoleksi tukehtuneella äänellä.