Ulkona, tallin-oven luona seisoi Pikku-Musta vielä valjaissa ja hirnui levottomasti.

"Puuttuupa vaan vielä, että osaisit vääntää lukkoa auki!" mutisi Ola, riisuessaan hevosta ja silat ja kulkuset käsivarrellaan antaen sen käydä edellään talliin.

"Mutta, johan Nuori-Mustakin hirnuu!… Tiedätkö, tämä oli ensimmäinen kerta, kun sinulta sain kunnollisen tervehdyksen! Vaan sinä saat kauniisti odottaa…"

Hän suki ja harjasi vastatullutta niinkuin vanhaa ansiokasta herrasmiestä. He olivat nyt palvelleet yhdessä jo yhdeksättä vuotta!

Sisällä keittiössä leimusivat ja pärskyivät kuusihalot uunissa, heittäen punertavan loisteen äidin äskettäin kiilloitettuihin, seinällä riippuviin kupari- ja läkki-astioihin, niin että ne muistuttivat kummallisia kilpiä ja aseita.

Iso-Ola istui sisällä mielihyvällä nauttien jouluherkkuja — voita, leipää, läskiä, nosteleipää ja suolaista lihaa; ja Torbjörg'iä oli käsketty tuomaan hänelle kellarista tuopillinen olutta.

Ola oli siellä kuullut ja nähnyt yhtä ja toista.

Thinka oli käynyt keittiössä, oli tahtonut heti itse ryhtyä talouden toimiin. Mutta siellä tapasi hän sen, joka itse tahtoi pitää ohjakset käsissään.

Vanha neiti Gülcke ei tahtonut kuulla siitä puhuttavankaan! Oli kohta mennyt ylös konttoriin, sanottiin, oli puhellut veljensä kanssa, ja oli vihdoinkin saanut tahtonsa perille…

Ja illalla oli vouti istunut sohvalla ja puhunut kauniisti nuoren vaimonsa kanssa. Sisäpiika sen kuuli; oli sanonut, että soisi Thinkan viihtyvän hyvästi ja että Thinkan ei tarvitsisi muuta kuin olla ja elää hänen iloksensa, ainoastaan hänen iloksensa, oli sanonut … mokoma vanha kettu! — Siinä nähtiin mitä hän täältä viime vuonna etsi!…