"Ja sillä lailla", sanoi Ola, maiskuttaen suutansa ja levittäen peukalon päällä voita leipävuolulle, "pääsi rouva kaikesta vaivasta, — ja emännyydestä myös".
"Ei saa potkia tutkainta vastaan!" kuului Torbjörgin hiljainen vastaus.
— Äiti istui kamarissaan uunin edessä ja katseli postissa tulleita kirjeitä. Paitsi sanomalehtiä "Hermoder" ja "Den Konstitutionelle" ja pari virkakirjettä, oli siellä kirje täti Alette'lta.
Hän sytytti kynttilän ja istuutui lukemaan.
Olipa tavallaan onni, ett'ei Jäger nyt ollut kotona, sillä tätä ei hän saisi lukea…
"Rakas Gitta!
"Olen määrännyt toisen joulupäivän kirjoittaakseni sinulle ejatuksistani Inger-Johannan suhteen, En voi kieltää, että olen häneen mieltynyt enemmän kuin tahtoisinkaan; mutta jos voimme jollakin jännityksellä katsella pienintä kukkaa ikkunallamme, joka on puhkeamaisillaan, emmekö siis paljon enemmän tarkastelisi ihmiskukkasta, joka rehoittaa nuoruutensa ihanuudessa valmiina puhkeamaan elämänsä kohtaloon. Tämä on enemmän kuin romaani, se on kaikkivaltijaan ihanaa ihmetyötä, joka loistossaan ja äärettömässä rikkaudessaan on suurempaa kuin kaikki, mitä ihmisen mielikuvitus voi aikaan saada.
"Niin hän miellyttää minua, rakas Gitta! melkeinpä niin suuresti, että vanha sydämmeni vapisee ajatellessaan minkälainen elamän-ura hänelle mahtanee muodostua ja että hänen onnensa tai onnettomuutensa voi riippua yhdestä ainoasta häikäisevästä hetkestä. Mitähän luonto sillä tarkoittanee, että se antaa sellaisen suuren joukon olennoistaan, joilla on lämmöstä tykyttävä sydän rinnassaan, joutua hukkaan ja kukistua tässä valikoimisessa; tahtoneeko se — samoin kuin kultaa puhdistetaan sen suuressa sulatuskauhassa — asettaa heille senlaisen kilvoituksen, jota ilman ei kukaan voi täydellisempää elämää varten kehittyä, — kukapa voi selittää luonnon arvoituksia? Toivoni Inger-Johannasta on, että se suuri määrä itsenäistä persoonallisuutta, joka on hänen luonteessansa, tulee painamaan valitsemisen vaa'assa ja on ratkaisevana hetkenä voittava.
"Tämä on sydämmeni sisin huokaus; sillä yhä yltyvällä tuskalla huomaan, miten polku hänen jalkansa alla tehdään yhä liukkaammaksi ja kuinka hienosti sinun kälysi kutoo verkon hänen ympärillensä, ei vähäpätöisillä keinoilla, jotka eivät Inger-Johannaan mitään vaikuta, vaan syvemmillä, kauniille kiiltävillä viettelyksillä.
"Voisiko löytää suurempaa viettelystä tällaiselle janoovalle luonteelle, kuin häikäisevänä kangastuksena osoittaa hänelle alaa, jossa hänen luonteensa kaikki ainekset ja ominaiset lahjat täysivoimaisiksi saatettaisiin.