Suitsina oli vaan nuoranpätkiä, joista poika nyki ja repäisi, kun hevonen vähä väliä tahtoi puhaltaa vetää raahatessaan raskaita ajopeliä Giljen huonoilla teillä… Aurinkokin kylläksi paahtoi tuohon mäenrinteesen!
Se oli Drevstadista tuleva kyyti; — hän tunsi niin hyvin hevosen kuin muutkin romut.
Ei se juuri se ollutkaan, jota hän niin katseli; mutta siinä istui joku … eräs nais-ihminen jolla oli hattu ja harso…
Ei hän tiennyt … mutta eikös näyttänyt tuo päänkeikaus … eikös se näyttänyt…
Hän käveli tutkivaisena pari askelta eteenpäin, vaan alkoi yht'äkkiä juosta, hypähti aidan yli ja sitä pikaa oli hän hevosen ääressä:
"Herran tähden, meidän Inger-Johannahan se oli!" riemahteli hän.
"Mitähän kapt —"
Vaan katsellessaan neitiä rupesi hän yht'äkkiä aavistamaan ett'ei kaikki mahtanut ollakaan niinkuin olla piti. —
"Ja tuonlaisilla romuillako sinä kyydität, poika?" sanoi hän tointuen.
"Onko senlaiset herroja varten?"
"No, päivää, päivää, Ola! Onko isä kotona ja äiti?…