Sanottuna Torstaina käyskenteli kapteeni talossa tavallista hiljaisempana ja harvapuheisempana. Ei yhtä ääntäkään hänen suustaan kuulunut heidän päivällistä syödessään aina siitä asti kun hän pöytään istui ja siihen, kun äkäisenä pöydästä nousi ja raskain akselin nousi portaita ylös nauttiakseen ruokalepoa edes siunaama hetki.
Ei hän tiennyt oliko ummistanut silmiänsä vai eikö; — yhdentekevää se lienee ollutkin!
Hän riensi pois konttorista…
"Siellä ne nyt juttelevat yhdessä, Scharfenberg ja muut… Mahtais olla yhtä hauskaa lähteä sinnekin kuin täällä luhnustella."
Hän seisoi käytävän vaatekaapin edessä, hajamielisesti tuijottaen eteensä, kun Inger-Johanna tuli sinne ulkoa.
"Tahdotko nähdä jotain?" sanoi kapteeni — "Korkeavartiset kenkäsi niiltä ajoilta, kun olit pikkutyttönä!"
Inger-Johannaa eivät taloudenpuuhat miellyttäneet, vaan hän osoitti suurta ripeyttä ulkotöissä. Puutarhaa piti laajennettaman, ja Thinkan tuloksi piti kukkamaitten olla valmiina ja aita pantuna.
Siellä hän seisoi puutarhassa leveälierinen olkihattu päässään, varhaisesta aamusta asti. Oli niin rauhallista tehdä työtä raikkaassa ulko-ilmassa, kun pääsi neuleensa ääressä istumasta ja ajattelemasta!
— Kapteeni käyskenteli nureana paikasta toiseen ja vaikerteli menoa asevelvollisten harjoituksiin. Äiti oli monta kertaa ehdoitellut, että lähetettäisiin Ristiä hakemaan; mutta nyt päättivät hän ja Inger-Johanna yhdessä, että siitä piti tosi tehtämän.
Tulihan sitä aina levollisemmaksi sen jälkeen, kun tohtori oli käynyt.