Kapteeni syöksi samassa ovesta ulos. Piti viedä osa kapineista pois hänen huoneestaan, ettei hän huomaisi korjaustöitä.
XIII.
Komppanianpäällikön talo se oikein komealta näytti siinä tunturin kyljessä, kun vasta oli kesäksi punaseksi maalattu, ja oli ikäänkuin koristus koko seudulle!
Mutta Iso-Ola ei oikein käsittänyt mikä siinä oli, ettei kapteeni aina siitä maalaamisesta asti ollut entisellään. Ei kait siitä oikeaa siunausta liene ollut!
Hän tuli kerta toisensa perään ulos ja tullessaan unohtikin, mitä oli ollut sanottavaa, niin ettei voinut muuta kuin palata takaisin. Eikä pahaa sanaa enää hänen suustaan kuullut… Olikos se laitaa? Ei keneenkään enää kiivastunut!
Oli enentynyt tuo taipumus pyörtymiseen. Hän kävellessään tavan takaa pysähtyi ja se, jonka piti olla hänellä apulaisena hänen käydessään töitä katsomassa niityillä ja vainioilla, jonka piti seisoa, kun hän seisoi, ja kävellä, kun hän käveli, oli Inger-Johanna.
Oli niinkuin hän olisi mielinyt katsella itsensä terveeksi tuohon solakkaan vartaloon ja sen ohessa tulla vakuutetuksi siitä, ett'ei tyttö surisi.
"Luuletko, että hän tahtoisi ratsastaa tai lähteä ajelemaan?" kyseli hän äidiltä keittiössä … "hän tuolla puutarhassa istuttaa kukkia ja puhdistaa vanhat pensaat; näetkös äiti, eikö Inger-Johanna senlaiseen ole tottunut!… Minusta hän on siellä niin surullisen näköisenä… Mutta mitä sinä luulet hänestä tulevan?… Ohhoh!" hän huokasi…
"Niin, voitko sitä minulle sanoa?" hän otti napolla huitua rajennasta… "Hyvää huitua! Rist käski sitä juomaan, se ohentaa veren, ja pidentää elämääni, — no niin, Inger-Johanna voi olla ja elää kapteenintyttärenä täällä Giljellä niin kauan kuin mahdollista… Kuules, äiti! minä olen tuumannut, etten lähdekään voudin syntymäpäiville ensi torstaina; Thinka kyllä tulee pian tänne ja…
"Hohho, se on hyvää, kun kovin janottaa!"