— — "Katso, Inger-Johanna!" sanoi Thinka portailla, "oletko huomannut, miten isä näyttää kyyristyneeltä tuolla aidan vierustalla kävellessään; miten onkaan, niin unohtuu häneltä piippukin; se on vaan puoleksi poltettu, kun se sammuu"…
"Vai on hän sinusta niin muuttunut", sanoi Inger-Johanna tuumailevaisena iltasella makuuhuoneessa, ryhtyen jälleen heidän entiseen puheesensa. "Isä raukka! — hänen on niin vaikeaa tähän mukautua… Minähän olin paraadihevoseksi määrätty… Mutta luuletko, että hän nyt enää tahtoisi meitä kumpaakaan pakoittaa?"
"Sinulla on voimaa Inger-Johanna! Ja se on varmaankin oikein… Mutta hän on tullut niin leppeäksi", huokasi Thinka; — "ja sehän se juuri on, joka minuun käy kipeästi"…
Mitä likemmäksi aika tuli, sitä enemmän rupesi kapteeni huolehtimaan lähtöönsä harjoituksiin, ja äiti vihdoin rupesi uskomaan, ettei tainnut olla hyvä lähteäkään, koska hänellä itsellä kaikki halu ja ryhti näkyi kadonneen. Jäger käyskeli aivan yksinään päivät pitkät, ikäänkuin hän olisi ruvennut arastelemaan ihmisiä.
Ja ensimmäinen valonvivahdus, jonka äiti oli pitkään aikaan hänen kasvoissaan huomannut, näkyi silloin, kun äiti ehdoitteli, että pyydettäisiin Ristiltä lääkärin todistusta.
Se asiahan kävi kyllä helposti, kun se vaan ensin oli alkuun pantu. Mutta vähän rupesi mieltä karvastelemaan, kun myöntymys hänen virkavapauteensa tuli postissa.
Hän oli äkäisellä tuulella ja ajatteli niitä kaikkia, jotka siellä olivat koossa… Nyt kaiketi kapteeni Wonderthon pilaisi häneltä väen hänen poissaollessaan… Ja yks ja toinen kaiketi toivoi hänen ottavan eroa virastaan… Mutta hänpä niitä sillä ilahduttaa, että pitää kiini viimeiseen asti, vaikka sitte pitäisi juoda huitua koko vuosi umpeen!…
Tuo hänen mielestänsä niin suuresti kiihoittava leiri-aika oli nyt ohitse ja hän oli äidin kehoitusten johdosta vähitellen ruvennut myöntymään pieneen huviretkeen naapuripitäjään, kun pieni kirjelippu tuli postissa Jörgeniltä ja saattoi heitä kaikkia hyvin huolelliseksi.
Hän ei sanonut enää jaksavansa istua huonoimpana oppilaana luokalla ja oli ruvennut erään laivan palvelukseen, jonka samana iltana piti kulkea Englantiin. Siellä luuli hän jonkin keinon keksivänsä, millä Amerikaan pääsisi ja toivoi siellä oppivansa sepäksi, koneenkäyttäjäksi tai joksikin muuksi. Hän ei tahdo laimiinlyödä kirjoittamista rakkaille vanhemmilleen, jotta he saavat kuulla, miten hänen kohtalonsa muodostuu.
"Kuules, äiti!" sanoi kapteeni matalalla, vapisevalla äänellä, kun hän oli ehtinyt tointua ensi hämmästyksestään… "Se Grip, se on meille paljo maksanut! Ei tämäkään muuta ole kuin hänen opetuksiaan"…