Kapteenia oli äkisti ruvennut värisyttämään, ikäänkuin pakkanen olisi pujahtanut hänen sisällensä … ja nyt oli pää niin painavan raskas … rupesi kovasti uuvuttamaan…
Hän näki suitset ja näki Mustan korvain ja harjan, kun niska nytkyi ylös ja alas … ja vähänen pala maata siinä alla…
Oli aivan kuin varis olisi lentänyt hänen kasvojensa eteen; hän sen näki varjosta, mutta ei saanut kättään kohotetuksi … ja niin jäi se sillensä…
Ja ohrakuhilaat seisoivat aivan kuin vanhat köyryselkäiset akat … tahtoivat kostoa hänelle … äkäisesti nousi olkitukku pystyyn niinkuin noidilla; ne tahtoivat estää häntä suitsiin ryhtymästä ja pääsemästä Giljelle…. Ne hyörivät ikäänkuin taivaan ja maan välillä, tanssien, häälyen … valkeina ja taas mustina… Sitte raikui jokin huuto, jokin jyrinä jostakin. Tuolla tuli Inger-Joh…
Mustan suitset olivat jo nilkoissa asti, pian etujalat niihin kietoutuivat…
Sen hidas juoksu muuttui vähitellen kävelemiseksi.
Sitte katseli se taaksensa, — ja pysähty seisomaan keskelle tietä.
Ruoskan siima riippui kuten ennenkin. Kapteeni istui liikkumattomana, pää taaksepäin painuneena…
Ne olivat vielä tasangolla, ja Musta seisoi kärsivällisesti katsoen Giljen ahdetta, joka oli vähän matkan päässä, kunnes jälleen pari kertaa käänti päätään ja katseli kärryihin…
Nyt se alkoi kuopia routaista maata toisella etukaviolla, aina kovempaa ja kovempaa … niin että kokkareet lensivät.