Mutta juontia hän vaan jatkoi; hän oli melkein yksin tyhjentänyt punssipullon.
"No, no, älä istu niin kallella päin … tai ei enää enempää saadakaan!" kehoitti Siemensen.
"Ei, ei; — ei, ei… Useampiako loppupäätöksiä tahdotte kuulla? —
Jotakin, jota Reierstad myös tuntisi?"
Hän pudisteli päätään ja vaipui himmeisin unelmiin…
… "Kohtasin tuolla tiellä laihan, kelmeän lapsen, joka itki avuttomassa toivottomuudessaan… Paljo on, joka toivottomuudessa huutaa, — tiedätkö, Reierstad, kun kerran korvat ovat auenneet senkaltaiselle musiikille, eikä ole enää kyynelvirtaa jälellä, niin silloin juo, juo vaan… Tänne pullo!"
"Paras on jo viedä hänet sänkyyn renkitupaan," tuumaili Siemensen.
"Ehkä sika jo on juotettu!" sopersi Grip…
Poissa oli hän jälleen maanantai-aamuna jo ennen päivänkoittoa, eikä ollut syönyt niin sirpaletta; hän arasteli ihmisiä näin aikaisin, ennenkun oli saanut ensimmäisen ryypyn mielensä rohkaisuksi.
Gripillä oli omat tapansa. Hän oli tunnettu piammiten koko etelä-osassa maata.
Samoin kuin hänellä oli juomakuuronsa ja kuleksi siellä täällä, oli hänellä ollut myös aikoja, jolloin eli aivan raittiina pääkaupungissa, lueskeli ja antoi opetustuntia. Hän herätti tavan takaa epäilemättömiä toiveita harvoissa siellä asuvissa kumppaneissaan ja ystävissään. Mies, jolla oli senlaiset opettajalahjat ja niin merkillisen selvä käsitys kielten laista ja sanajuurista — ei ainoastaan latinan ja kreikan, vaan vieläpä sanskritinkin kielessä — se mahtoi vielä tulla joksikin. — Luottaen hänen ehdottomaan raittiuteen kolmen neljän kuukauden aikana ja hänen omaan lujaan itsetuntoonsa, tuumailivat he jo sitäkin, että koettaisivat saada hänelle paikkaa jossakin korkeammassa koulussa, kun jälleen aivan odottamatta saatiin kuulla hänen kadonneen kaupungista.