Inger-Johanna huomasi vieraan tekevän kärsimättömän liikkeen, ikäänkuin hapuilisi hän lakkiansa.
"Syntiä … syntiä! — ettei se aika antanut isäni kaltaiselle miehelle tietoja!"
Vieras sanoi tämän senlaisella totisuudella, kuin olisi hän unohtanut kapteenin olevan läsnä.
"Vai niin, — niin isäsi! — Tehkää nyt niin hyvin, että jäätte meille illallista syömään, ennenkun jatkatte matkaa. Sano äidille, sinä Inger-Johanna, että tarvitaan ryyppy lisää ja myös voileipää. Teidän on kukaties nälkä, koska tulette vuoristolta. Istukaa!
"Ja mikä on sitte teidän … teidän … asemanne tai virkanne tässä mailmassa? jos sitä rohkenen kysyä." Kapteeni laahusteli laattiaa pitkin.
"Ylioppilas minä olen! — ja kuulkaa, herra kapteeni!" hän nielasi ja alkoi käyttää tätä sopivaa tilaisuutta, kun he olivat kahden; "olin kyllä rohkea tulemaan tänne, vaikk'ette tunne minua"…
"Ylioppilas!" kapteeni pysähtyi keskelle lattiaa, "no sitähän minä uskoinkin niin varmaan, että olisin voinut panna pääni sen edestä pantiksi! Näin sen ensi hetkenä … vaan vähän kuitenkin epäilin…"
"No niin", jupisi hän, "on luultavasti niinkuin isällä?" lisäsi hän hyväntahtoisesti. "Teidän isällenne oli vaikeat nuo tutkinnot."
"Minulla ei ole läheskään niin hyvää päätä kuin isälläni; mutta senlaisella, kuin minulla on, sain viime vuonna arvosanan laudabilis praeceteris."
"Vanhan ystäväni Fin Arentzen Grip'in poika!"… Kapteeni lausui kunkin nimen ystävällisellä äänenpainolla. "Teidän isänne oli todellisesti hyväpäinen, melkeinpä voisi sanoa nerollinen. Kun hänelle ei onnistanut upseeritutkinnossa, niin syy oli ainoastaan hänen monissa poistamattomissa aatteissaan… Vai niin, ettäkö te olette hänen poikansa! — Niin, hän on sepittänyt minun puolestani monen norjalaisen kirjoituksen! Norjalaisesta kirjoituksesta aina olin pulassa, näettekös"…