"Vai niin, — kurkistamme vaan vähän talliin."
Siellä seisoi Musta ja Ruuna, olivat juuri valjaista päässeet, märkinä ja pörrösinä, auran vetämisestä pellolta tultuaan.
"Oivallinen hinkalo, eikös ole? — ja näkösää täällä on, ei hevosten tarvitse kaihisilmäisinä tulla tallista pihalle… Puli, pu — li, onko se Musta hiessä?"
Siellä oli lämmin väkevä tallinhaju, — ja vihdoinkin…
"Herra kapteeni! minulla olisi teiltä jotain pyydettävää —"
"Mutta kuulepas, Ola!" huudahti tämä, "katso ruskean seimeä!… Mitä varten nuo riivatut lastut tuossa ovat? Kun se ei vaan seimeänsä pureksisi!"
"Ho, ho, ho, — kaukana siitä!" nauroi Ola veitikkamaisesti; ei hän vieraitten läsnä-ollessa tunnustanut, että kapteenin ruskealla oli senlaisia elkeitä!
Kapteeni oli käynyt aivan punaseksi; hän sieppasi lakin päästään ja lähti tämä kädessä äkkiä ulos… "Mokoma jankuttaja olet sinä hevoshuijariksi"…
Hän ei enää tuntunut olevan taipusa pyyntöjä kuulemaan.
Illan siimespaikasta, ladon seinustalla tulivat esiin nämät mainitut kaksi miestä.