"Rönnov … Äiti!" mölisi kapteeni hämmästyneenä; Rönnov oli hänen nuoruuden tovereitansa.
Nyt syöksivät myöskin toiset sisään.
Rouvan laihat, syväpiirteiset kasvot, joilla hiukset kiiltävinä, mustina laineina otsalle valuivat, saivat huolellisen, levottoman näön… Pitikö nyt ryhtyä vasikanpaistiin, joka oli säästetty rovastia varten, vai kelpaisiko porsas? — Jälkimäinen oli ostettu Pohjois-kylästä ja oli hirveästi laiha!…
"Vai niin, vai niin, — saatpa nähdä, että he tahtovat häntä Tukholmaan!" puhui kapteeni tuumaavaisena naputellen ikkunanpieltä, — "ehkä ajutantiksi… Ei, sitä miestä ei jätetä läntispuolelle, ei jätetä…
"Tiedätkös, sitä olen tuumannut aina siitä asti, jolloin prinssi niin lyöttäysi häneen siellä maatilalla… Minä sanoinkin sen hänelle: 'nuo sinun seikkailusi, Rönnov, ne sinulle vielä onnea tuottavat; — mutta varo kenraalia, hän tuntee Ullan!'"
"Mitä vielä, se asia haihtuu kuin tuhka tuuleen", sanoi hän. "Ja siltähän näyttää … nuorimpana kapteenina!"
"Prinssi!"… Rouva oli töin tuskin saanut housut valmiiksi ja nousi äkkiä istuviltaan. Hänen maksanruskeat, hieman vääränenäiset, laihat kasvonsa näyttivät päättömiltä, — hän ymmärsi, että vasikanpaisti oli tällä kertaa laitettava.
"Inger-Johanna! katso että isä ottaa pyhätakin päälleen", virkkoi hän kiireesti ja pujahti kyökkiin. —
— Ison tuvan uuni oli pian täyteen ladottuna ja hehkuvan kuumana. Sitä ei ollut käytetty sen jälkeen, kun sitä keväällä puhdistettiin ja voideltiin, ja nyt se niin kärysi, että täytyi avata ovet ja ikkunat, jos kohta ulkona olikin seitsemäntoista asteen pakkanen.
"Iso-Olarengillä" oli paljo vaivaa kantaa monta erityistä pnusylystä kyökkiin ja sen jälkeen portailla puhdistaa kapteenin pölyistä univormua lumisella harjalla; — ei saanut näyttää siltä kuin kapteeni olisi varta vasten laitellut itseään.