… "Voi, kun et sinä, isä, etkä sinäkään, äiti, saa nähdä kumpaistakaan uutta pukuani! Täti on arvaamattoman hyvä. On mahdotointa kävellä muulla lailla kuin kauniisti tämänkaltaisissa kengissä; ja täti sanoo minun kävelevänkin somasti; tuntuu siltä kuin aina astuisin tanssilattialla. Ja eilen antoi täti minulle puolikalossit, joista lähtee soljet jalan päälle. Oletteko moista kuulleet! Niin, minä suutelin häntä sillä kertaa; sanokoon siitä mitä tahtoo, arvelin. Sillä, tietäkää se, että ensimmäinen sääntö naiselle, sanoo täti, on jonkinlainen arvollinen levollisuus, joka kuitenkin siltä saa olla sydämmellinen! Minulla on sitä luonteessani, sanoo hän, ja minun tarvitsee sitä vaan kehittää, pianoa minun pitää oppia soittamaan ja suorittaa täydellinen kurssi tanssikoulussa.
"Täti on niin äärettömän hyvä minua kohtaan. Mutta on niin kummallista, että aina kun hän tahtoo sulkea ikkunat, tahtoisin minä pitää niitä auki. En tarkoita tietysti alakerroksen kaksinkertaisia ikkunoita, joiden eteen on liimattu paperia, vaan niitä, mitkä ovat omassa huoneessani. Ajatelkaapas, ensiksikin kahdet ikkunalasit ja lisäksi pari kerrosta uutimia, ja sitte nuo monet talot, jotka ovat ahdatut meidän talomme ympärille; eihän sitä voi henkeänsäkään vetää, ja se muka auttaisi, että ylintä osaa ikkunasta pidetään auki kaksi kertaa päivässä!
"Täti sanoo minun kyllä vielä tottuvan kaupungin ilmaan. Mutta miten se tulee tapahtumaan, sitä en tiedä, sillä en milloinkaan saa sitä oikein tuntea; ei kertaakaan ole käteni ahvettuneet koko talvena! Me olemme joka aamupuoli hetkisen ajelemassa, ja iltapäivällä käymme, täti ja minä, puotiloissa, — siinä kaikki. Toista on täällä käydä ulkona kuin kotona, sen arvaatte; kun satuin hyppäämään pienen lumikinoksen yli tullakseni pikemmin rekeen, sanoi täti että jokainen tuonlaisesta heti voisi nähdä jälkiä — luontotilastani. Minulla voisi kyllä olla raudat jaloissa, kuten vangeilla, joita joka päivä näen linnan kohdalla, ja kuitenkin pääsisin liikkumaan niin nopeasti kuin tarvitsee.
"Ja täti on kieltänyt, ett'en saa käydä avojaloin makuukamarini lattialla! Niin, olisitte vaan nähneet hänen hämmästystänsä, kun kerroin, mitenkä Thinka ja minä jään lähdön aikana kahlasimme yli puron päästäksemme oikotietä myllylle! Lopuksi täytyi hänen kuitenkin nauraa kanssani. Mutta minä olen varma siitä, että minua varten ne tohvelit ovat, jotka pistivät esiin eräästä kääreestä; hienot, untuvareunaiset. Katsokaas, niiden sisäänhän sitä sentään koetetaan pusertaa omaa herttaista pikku tahtoani!"
"Pitää kyllä varansa, ett'ei päitsiä niinkään helposti päälle saada", mutisi tohtori.
Rouva huokasi syvästi.
"Sellaiset herttaiset pikku tahdot kasvavat kernaasti juuriksi, ja" — vieläkin syvä huokaus — "nainen ei senlaisella tule toimeen maailmassa."
Tohtori tuumaili tuijottaen lasiinsa:
"Naisen suurimpia ansioita on taipuvaisuus; mutta runoilijat ylistävät uhkeita, ylpeitä neitosia!… Siinä on hieman ristiriitaisuutta siinä"…
"Mitä vielä, ukkoseni! Ja'a heidät kahteen osaan! Sillä rumat naiset, ne enimmäkseen saavat olla taipuvaisia", virkkoi kapteeni.