* * * * *
Mikähän oikku sillä hevosella oikeastaan oli?…
Kapteenilla oli täysi työ opettaessaan Liinukkaa juoksemaan. Se käänsi päänsä oikealle ja tahtoi tien syrjään niin paljo kuin ohjaksilta saattoi. Mahdotonta oli tuosta pahasta päästä!
Aamulla oli hän ajanut portin pieleen toisen aisan poikki. Pelkäsikö se varjoaan? — oli selko siitäkin saatava! Kapteeni päätti lähteä kuutamossa illalla ajamaan.
Kun hän iltapuolella tuli talliin, kohtasi häntä kummallinen näky.
Iso-Ola oli taluttanut hevosen keskelle lattiaa ja seisoi uhkaamassa sitä puiden vasten otsaa nyrkkiään.
"Kuulkaa, kapteeni! nyt olen koetellut sitä monella lailla; ja ei se räpytä silmiään eikä hiiskahda vaikka uhkaisin sitä kirveellä!
"Ja katsokaas vaan kuinka se nyt säpsähtää!"… Iso-Ola nosti nyrkkinsä toiselle puolelle hevosen päätä.
"Mutta vasen silmä se on sokea, on kuin kiini paiskattu kellarin luukku!"
Kapteeni seisoi hetken aikaa sanaakaan sanomatta; suonet otsassa pullistuivat, ja kasvot lensivät niin punaisiksi kuin univormun kaulus.