Niils seisoi miettiväisenä ja piteli häntä kädestä…
"Minä sanon sinulle, että on salaisuuksia kaikessa, kun vaan voisimme saada ne selville!" virkkoi hän.
"Meidänkin salaisuutemme, Margrethe…
"Ajatteleppas, jos ikäänkuin uutimet vedettäisiin syrjään ja sinä äkkiä näkisit koko laakson edessäsi uudesti luotuna, näkisit siellä surisevat tehtaat ja savupiippujen savuavan.
"Ja sitten… Ja sitten, ajattele, että tuntee, että on tuon ajatuksen kypsyttänyt aivan alusta asti. Jo ajatuksissa omistaa tuonlainen paikka, on tuhat kertaa suurenmoisempaa kuin jos sen ostaisi kullalla."
Margrethe tuijotti häneen… Tuo katse säihkyi ja säkenöi —
"Nyt minä menen, Niils!" sanoi hän äkkiä…
"Minun teki vaan niin kovin mieleni nähdä sinua", sanoi hän, ollessaan jo menossa tiellä.
Ennenkun poikkesi polulle, kääntyi hän…
Siellä seisoi Niils samalla paikalla.