Ja tuossa neljän, viiden tienoilla vierivät konsulin vaunut, kaksi mustaa hevosta edessä ulos Grongin portista.
"Ajetaan alempaa maantietä, Halvor!" huusi konsuli, — "ajetaan kylän läpi Wendelbon kautta."
"Kietokaa turkit hyvästi ympärillenne", muistutti hän naisia. "Täällä vuorilla on ilma raaempaa."
Hän asetti vaipan hyvästi Boletten ympäri… "Ethän sinä nyt vaan palele, lapseni?" sanoi hän, istuutuessaan paikalleen vaunuissa.
He ajoivat tiheän, puolihämärän metsän läpi, ja konsuli vaipui ajatuksiinsa…
Hän alkoi nähdä edessään pienen, hennon tyttärensä, jonka tunteet olivat aina niin lämpimät ja herkät…
Ei, ei, ei, hän ei sitä tahtonut, — ei tahtonut…
Pikku Bolettetyttönen, josta hän niin vähän oli välittänyt. Joka aina katseli niin arasti ja pelokkaasti, — ujo raukka.
Margrethe oli aina ollut lempi lapsi —.
Mutta nyt muuttuisi asiat.