Sisar luisui alas rappusia…
XIV.
Tukkukauppias Breien siristeli silmiään ja rypisteli koirannenäänsä, — ojensi sikarinsa hitaasti ja miettivästi eteensä, niinkuin tahtoisi sitä katsella ja tutkia.
Kaupungin juorut olivat turhaan koettaneet selvitellä syitä siihen miksi Grongmetsän erakko oli ruvennut käymään konsulin luona.
Vanhanpuolinen erakko tuli kuin tulikin Lindestadiin. Ja konsuli vastasi vierailuun, — viimeksi rouvan ja tyttären kanssa.
Pyhänä oli hän päällepäätteeksi peruuttanut tavallisen säännöllisen kahvivhistinsä, kun Grongin herra saapui yksinajettavassa reessään.
Ei vaan tahdottu saada selville syitä, — "Eihän se nyt oikeastaan ole niinkään ihmeellistä", — huomautti Breien. "Grongin herra ei pelaa vhistiä."
"Mutta minusta tuntuu siltä", — sanoi apteekarin rouva innostuneena, — "että konsulin perhe on osannut asettua pikkumaisuuksien yläpuolelle. Minä uskon, että juuri seuran puute on tehnyt hänet niin omituiseksi — ja meidän pitäisi oikeastaan sääliä häntä!"
"Vai niin, minun mielestäni voisi kohdistaa säälinsä muuhun kuin miljoonaan, joka on unohdettu ottaa huomioon", sanoi rehtorin rouva purevasti. "Teidän mielestänne pitäisi tuoda tuommoinen puolivillainen herrasmies sivistyneeseen seuraan vaan senvuoksi, että hänellä on rahoja."
"Niin, ja nyt puuhataan uutta aallonmurtajaa", virkkoi Breien. "Konsuli ajaa edestakaisin Lindestadin ja sataman väliä, niin että reenanturat ulvovat ja ulisevat rantakadun kivityksellä, — hän on korviaan myöten innostunut. —