"Haaveiluja", keskeytti hänet konsuli terävästi.
"Hän tulee pian Lindestadiin katsomaan isän uusia puimakoneita", sanoi rouva.
"Sitten saat sinä, äiti, Boletten kanssa näyttää hänelle koko talon", — jatkoi konsuli, — "aina ylhäältä alas maitokamariin asti. Ja uudet mehiläiskeot, — Boletten oma erikoisala. Se häntä huvittaa. Hän on viisas ja harrastava mies, joka ottaa asiat niiden käytännölliseltä puolelta, — eikä elä tuulentupien ja omien mietteidensä varassa", sanoi hän lopuksi, vilkaisten Wendelbohon.
"Hm. hm, — hän alkaa seurustella Lindestadissa?… se… se…" mietti Wendelbo… "Katsotaanpas. Annahan kun mietin"…
Konsuli ja rouva pukivat päällysvaatteitaan ylleen. Heidän täytyi joutua kotiin, ennen pimeän tuloa.
"Jotain on tekeillä", sanoi Martine miettiväisenä, vanhusten kulkiessa alas rappusia.
Bolette tarttui äkkiä Martin en käsivarsiin ja tuijotti häneen kuolonkalpeana.
"Minä pelkään niin, — pelkään niin kovasti", kuiskasi hän, väristen kuin kuolontuskassa.
Martine kietoi matkavaipan yhä uudelleen hänen ympärilleen…
"Tuntuu kuin peitteleisin ruumista", — sopersi hän soinnuttomasti ja syleili suojellen sisartaan.