"Niin hyvästi!" — tervehti hän. "Varmaankin lähdette nyt
Strömvikiin, vanhempienne luokse. Siellähän he asuivat?"
Martine kiiruhti kotiin päin…
Huoneessaan pysähtyi hän peilin eteen ja tarkasti itseään hetken aikaa.
Samassa viskasi hän hattunsa pois ja astui konttooriin.
Siellä heittäysi hän äkkiä miehensä kaulaan.
Miehensä katsoi pelästyneenä häneen, luullen vaimonsa tulleen hulluksi.
"Meidän suhteemme ei ole ollut oikea", sanoi hän katkerasti…
"Mutta nyt minä tiedän ketä minun tulee rakastaa, — enkä tarvitse kulkea maailman ympäri maapallolla", mutisi hän mennessään ovesta.
Wendelbo katseli ihmeissään hänen jälkeensä: "Meilläkin on vähän auringon paistetta niinkuin muilla linnuilla", — virkkoi hän hiljaisesti.
* * * * *