— Ilma oli suhinaa täynnä ja voimakasta, luovaa kevättä.

Aurinko paistoi kuumasti ja paahtavasti, sulatellen routaista maata.

Syvällä puissa kohisi kuin näkymätön voima, mahla virtaeli niiden suonissa ja hellitteli kuorta simapilleiksi.

Pikkupurot, joista ei kukaan tiennyt, yhdistyivät paisuen valkeiksi, kuohuviksi koskiksi, jotka riehuvin: syöksyivät eteenpäin.

Jäät pehmenivät ja sulivat…

Pensaissa ja puissa paisuivat lehtien nuput, — kaikki pyrkivät ylös elämään.

Nuo vapautuneet, pulppuavat voimat, ne täyttivät ilman ja laakson huumaavalla kohinallaan, — kaikkialla kihisi vastasyntynyttä, märkää ja kiiltävää —, Ihmistenkin mieliin syntyi uudet halut ja toiveet…

Insinöörit, jotka ulkona tekivät mittauksiaan veden korkeudesta, kuulivat tuskin toistensa huudot, niin korvia huumaava oli suhina ilmassa.

Vesi oli korkeimmillaan suomailla, nyt oli kiire töillä.

Oli alotettu heti jäittenlähdön jälkeen, — tehtiin työtä jo aikaiseen keväällä. Ja sieltä kuului aina väliin kumeita laukauksia.