Olihan niin, että se yritys, jolla ei ollut Knut Ulfvungin hyväksymistä, yhtä kernaasti saattoi lakata heti…
Pahansuopiahan on kaikkialla…
Ne, jotka eivät ymmärtäneet asemaansa, eivätkä osanneet sovittautua järjestöön, ne saivat rangaistuksensa itse asiain seurauksista, — jäivät yksinkertaisesti alle! Luonto itse raivasi tieltä senlaiset vahinkoeläimet…
— — Ulf, tukkukauppias, asui nyt Solvangissaan.
Hän oli nainut neiti Verön, Strömvigin tilanomistajan tyttären.
Heillä oli aikoja sitten ollut pesä täynnä lapsia.
Sanottiin, että joka toinen polvi Ulfvungin suvussa oli vallanhimoinen ja lujatahtoinen. Heidän musertava voimansa lannisti seuraavan polven.
Ulf seurasi mieluummin isänsä tahtoa… Konsuli oli iltapäiväkävelyllään, hänen täytyi saada ilmaa, — ei voinut nukkua öisin.
Teräväkärkinen sauva, jolla hän koetteli eteensä, muodosti nyt suurempia puoliympyröitä, ja jalka asetettiin varovaisemmin lumelle…
Hän ei sietänyt istua yksin sisällä, — tarvitsi jotain hauskutusta.
Hän ei sietänyt kaikkia noita ajatuksia, jotka valtasivat hänet.
Hän oli käynyt Grongissa tänään, se oli saattanut hänet huonolle tuulelle… Hän pysyi mieluummin sieltä poissa; mutta oli täytynyt neuvotella Wolmarin kanssa parin mastopuun ostosta…