Aina pienestä asti oli hän kuullut itseään kutsuttavan Lindestadin päivänpaisteeksi. Ja nyt odotettiin uteliaana prinssiä, jonka tuleman piti.
Margrethe kyllästyi uneliaisuuteen. Hän luuli kuulevansa koirien haukunnan ja ihmetteli ketä sieltä voisi tulla.
Hän meni ulos tähystämään ja palasi riemuiten sisään takaisin:
"Setä pankinjohtaja", — huusi hän "ja tullinhoitajan, postimestarin ja apteekarin ja kapteenin reet näkyvät alhaalla maantiellä!"
Se helpoitti!…
"Nyt saat pelitovereita, isä!" — ilmoitti Ulf sisään hänelle.
"Vai niin", vastattiin sieltä äreästi. Konsuli otti kellon taskustaan. — "Puoli viisi… siis näiden jälkeen ei enää ole muita vieraita odotettavissa."
Äkkiä valo välähti Ulfille… Uusi satamapäällikkö, — mistä olikin hänen päähänsä pistänyt tehdä ensimmäinen visiitinsä majurin luona ylhäällä rautatehtaalla? — Eikä täällä? — meillä?…
Poika lausui tämän, puistellen päätään kuin arvoituksen edessä.
"Ky-yllä, — hän tulee, katsos", virkkoi konsuli ivallisesti, "kunhan hän ensiksi on saanut housunsa vihreiksi voidelluksi tuolla ylhäällä majurin luona… Tuommoisella tulokkaalla ovat omat tarkoituksensa, — tahtoo vaikuttaa, hallita, — mutta eiköhän tuolla tule reki ja mies."