Se tykytti hänen suonissaan koko illan, kunnes se sulautui uneksi.
VI
— Ajatuksiinsa vaipuneena riensi Niils Bjelke aika vauhtia ylös tätinsä paperikaupan rappusia. Hän tarttui niin kovaa lukkoon, että puodin ovi helisten paukahti auki.
Enin osa päivän liikkeestä oli jo ohi; pieni palvelustyttö vaan järjesteli myyntipöytää.
Sisähuoneessa, jossa lainakirjasto täytti hyllyt ja seinät, istui neiti Bjelke kumartuneena karkean liinavaatteen ylitse ja vuoroin ratkoi ja ompeli lampun valossa. Tukka oli melkein harmaa, mustat kulmakarvat erityisesti silmiinpistävät ja paksut, kaareutuen molemmin puolin terävää nenää.
"Voitko antaa minulle jotain illalliseksi, täti?" Niils piteli vastausta odotellen kättään ovenkahvalla. — "Viivyin niin myöhään Lindestadissa."
Syntyi äänettömyys, — kuului ainoastaan rat, rat, rat, neidin repiessä karkeaa liinavaatetta.
"Luulenpa, että konsuli huomaa, että kone saatiin hyvinkin pian käymään, täti."
Rat, rat, rat…
"Minä olen iloinen, kun olen voinut näyttää hänelle, että ymmärrän asiani", jutteli hän edelleen.