"Ei, aja Pohjois-kadulle, isä, niin käväsen katsomassa onko ompeliani kotona."
Hän istui jännityksessä, vaunupeite jo valmiiksi irroitettuna.
"Kyllä, hän on kotona", huudahti Margrethe ja hyppäsi alas.
"Minun täytyy mennä puhumaan hänen kanssaan —"
"Ja sitten tapaan sinut Wendelbon luona kello kaksi, isä", — kuului alhaalta jalkakäytävältä.
"Kaunispa onkin tuo sinun uusi pukusi", sanoi konsuli katsellen häntä. "Sillä saatat heidän kaikkien päät pyörälle! Vaikka muut kuinka koristaisivat itseään, niin ei heillä ole kuitenkaan oikeata ryhtiä tai tuota katsetta, joilla ihmisiä musertaisivat", mutisi hän…
"Jos ehdin, niin pistäydyn luoksesi puistoon viimeisen musiikinumeron ajaksi", huusi hän taakseen, pyörien jyristessä katukivitystä pitkin.
Margrethe kulki solakkana, pyöritellen auringonvarjostintaan olkapäällään, — hän kulki nopeaan — kiirehti — poiketen syrjäkadulle, kulki hän aivan Kofs'in puutarhamuurin vierite, ett'ei tarvitsisi tavata Tiinaa…
Mutta nyt hän pysähtyi aina vähän päästä.
Auringonvarjostin pyöri hiljempaa ja hiljempaa, se nyt melkein varjosti kasvoja.