Tullihuoneen viiri paukahteli ja kilisi.
Satama oli melkein puoleksi täynnä tyhjiä puutavaralaivoja, jotka olivat etsineet talvisuojaa.
Siellä täällä ulkona saarten lomissa vilahteli märkäpurjeinen luotsivene.
— Konsuli oli luonut yleiskatsauksensa kaupunkiin ja oli nyt sisällä tukkukauppias Breien'in luona juomassa lasillisen portviiniä…
Breien oli viisas mies, joka osasi ottaa selvän asioista, — vaikk'ei osannutkaan tunkea niiden pohjalle.
… "Siellä ne söpisevät ja hörisevät taas noista suonkuivauksista", virkkoi konsuli, laskiessaan lasin kädestään.
"Mitä hittoa ne aikovatkaan! — Heillä on jo kylläksi vettä naulatehdasta varten, joka pian on valmis. Ja mistä he ottavat rahat? sanoppas se minulle, Breien."
"Hm — — hm —", Breien kierteli harmaita viiksiään. "Kuka ne tietää! — Siellä ne on olleet jo toista vuotta ja kaivaneet ja rähmineet, eikä ole korttiakaan kädessä?" hän puisti epäillen päätään.
"Niin, ja pankkia he kyllä ovat valmiit käyttämään. Mutta siitä ei enempää ammenneta", huudahti konsuli.
"Kuka sen tietää… Kuka sen tietää",… Breien kierteli partaansa kuin nuoralla punoja… "Siellä voi olla joku, joka luottaa heihin, tahtoo varustaa itselleen varman pohjan ja yhdistää vesivoimat sieltä ylhäältä uusiin yrityksiin, — halpaa liikevoimaa ja lähellä kaupunkia."