Rouva. Niin, nousukas, sanot sinä! — Oli aina niin hiljaista meillä kotona — seinillä vaan esi-isien muotokuvia — virkamiehiä koko suku. Sitten tuli Wulffie; tuntui kuin olisivat tuolit menneet rikki joka kerta kuin hän astui meidän somaan vanhanaikaiseen kotiimme; — mutta minulle oli hän kuin raitis tuulahdus.
Karna. Ja sitten on kai suuri armo, että sinä alennut ottamaan Ottarin, Selma!
Palvelijatar tulee sisään kantaen tarjotinta, jolla on kananlihalientä, kuppia, keksiä ja korppuja.
Rouva (sekoittaen puheen toisaalle). Tuolla tulee lihaliemi.
Elina. Ja minä, äiti, vedän leposohvasi lähemmä pöytää, niin olet varjossa.
Vetää leposohvan pöydän viereen.
— Kas niin — nyt saat aivan kultakengät jalkaasi auringolta… Ja minä palvelen sinua, rakas äiti kulta! — ja kaadan lientä muillekin.
Hän kaataa kuppeihin ja tarjoilee.
Rouva. Niin, sinä olet hyvä ja herttainen olento!
Karna. Minun tekee mieleni välistä kuvitella, että sinä leikit nukkeja äitisi kanssa, Elina!