Karna aikoo mennä ovesta.
Ei, ei, en nyt puhu kukista enkä puistosta, neiti… Vaan teidän isästänne.
Karna (pelästyneenä, kuiskaten). I-isästäkö —?
Puutarhuri. Jotain, josta teidän minun nähdäkseni on oltava selvillä. Sattuuhan joskus, että lähtee yöllä kävelylle raittiiseen ilmaan, kun ei saa unta… Asia on vaan se, että olen nyt monena yönä nähnyt teidän isänne kävelevän puistossa.
Karna (koettaa tointua). Niin, kai on niinkuin te sanoitte, unta saadakseen…
Puutarhuri (varovasti). Niin; mutta hän ei mene sisälle ennen kello kolmea, neljää… On hyvin sopimatonta, että veljenne lähtee asioimismatkoille juuri nyt.
Karna (jäykästi). Teidän ei suinkaan tarvitse vaivata itseänne huolehtimalla isästä. Miehellä, jolla on niin laaja liike, on tietysti aina jotain ajateltavaa.
Puutarhuri. Ymmärtäkää toki, ett'ei minun päähäni pistäisi vartioida häntä, joll'en olisi huomannut, niin huomannut, neiti, että siinä oli jotain omituisempaa. En voi vapautua tunteesta, että häntä on kohdannut suru, jota hän ei jaksa kantaa. Hän kävelee ja pysähtyy, kävelee ja pysähtyy, toistaen aina samaa sanaa tai huudahdusta.
Karna. Sanaa?… Huudahdusta?… Ja sitten?… Ja mitä — olette kuullut?…
Puutarhuri (terävästi, päättävästi). En mitään ole kuullut. En mitään tiedä — enkä mitään tahdo tietää.