Karna. Niin — ette tahdo tietää…
Epätoivoisena.
— Niin, sellainen on asema!… On asioita, jotka eivät siedä päivän valoa, joista täytyy kääntyä pois. —
Huudahtaa.
— Niin, joiden kanssa voi elää!
Puutarhuri. Niin, me pelkäämme maailman tuomiota, neiti Karna, se on syöpynyt veriimme. Onko omatuntomme paha vai hyvä, se tulee oikeastaan kysymykseen vasta toisessa sijassa.
Karna (itsekseen). On sellaisia suruun tuomituita.
Puutarhuri. Luonto on täynnä lääkelehtiä. Ihmisten puheet ja panettelut haihtuvat siellä kuin kaste. Sillä on uudet ilonsa joka päivä ja se antaa meille sen innon ja illusionin, jota tarvitsemme, ett'ei elämämme juoksisi aivan kuiville.
Karna. Lääkkeitä? — Lohdutusta? — Niin, kun tahtoo lohdutusta, — tahtoo unhotusta! — Nyt tiedän, miltä köyhästä tuntuu, kun rikas puhuu!
Puutarhuri. Te olitte isänne jumaloima voimakas tytär. Ja sitten ajattelin, — ehkä hän kuitenkin rakastaa tytärtään enempi kuin —