Konsuli (vetää syvään henkeä. Tuttavallisesti). Johtuu niin paljon mieleeni… tämmöisen raa'an nousukkaan kuin minun ei olisi milloinkaan pitänyt naida semmoista, jolla on liiaksi paljon vanhaa sivistystä veressä. Siitä ei milloinkaan synny hyvää. Siinä on kaksi omaatuntoa, siinä.
Kuiskaten.
Ja hänen hienompi omatuntonsa voittaa ja saattaa minut epätoivoon.
Setä Mads. Johan sinä taas puhut pahaa perheestäsi, — Lindasta! Ja usko nyt toki kerran, että Karlsbaderia, Karlsbaderia, Karlsbaderia sinä tarvitset! ja sitä tarvitsee sekä ruumiisi että taloutesi. Usko pois, koko maailma muuttuu yhdellä kertaa kuin taivaanvaltakunnaksi… Ja sitäpaitsi, Wulffie, tuolla tuulella ollessasi saatat vahinkoa sekä itsellesi että lahjoituksellesi, se ei ole ekonomiiaa, se —
Konsuli. Sen sanot sinä, kun et tiedä, mitä merkitsee, hyvä, kunnon. Mads, että väkijuoma-osakkeet ovat kohonneet kahteenkymmeneen viiteen prosenttiin. Maailma ei enää kestä väärennystä yli neljännen osan, alkoholi voi pian syttyä tuleen. Niin ymmärrät sinä hyvin, minkätähden semmoinen kuin minä, joka nyt anniskelen pian kaikissa maissa ja yli koko maailman, en voi kylliksi tarkkaan varoa tulitikkuja! — Ja sitäpaitsi — minä (laskee kiihkeästi sormillaan) — Sokeri väärennettyä, kahvi väärennettyä, tee väärennettyä, kaakao väärennettyä, tupakka väärennettyä, maito väärennettyä, voi väärennettyä, viini väärennettyä, tapeetit väärennettyjä, — kaikki, kaikki, yksin huoneetkin, joissa asumme, — ainoastaan paperimassaa, — niin että herramme kohta täytyy sylkeä koko tämä kurja maamöhkäle suustansa.
Setä Mads (änkyttää). Sinä, sinä, sinä peloitat minua, Wulffie. Sinä puhut niin, että minä aivan — aivan —. Kuulisitpa vaan itse, mitä sanot!
Konsuli. Kun en vaan olisi tullut katsoneeksi taakseni konttorin ovessa — siellä oli ihmisiä päällekkäin konttoripöydän tasalle ja ne kiemurtelivat, päät ja niskat taapäin väännyksissä, niinkuin olisi niiden ollut vaikea hengittää — olivat häkään tukehtuneet… Hm-m, minä tiedän kyllä, minkälaatuisia ihmisiä ne olivat, ja mitenkä ne olivat joutuneet perikatoon. Tulitikku vaan tuleen siellä sisällä, ja usko pois —. Niin, lähellä olimme me tuomiopäivää, mutta minä paiskasin oven kiinni, minä.
Setä Mads (itsekseen, peläten). Mutta hänhän on hermokuumeessa, — hurjia mielikuvitelmia! — Täytyy hakea tohtoria — lähettää vaunut —
Viittilöi PUUTARHURILLE, joka nousee rappusia. SETÄ MADS katsoo avutonna häneen.
Puutarhuri (Setä Madsille surullisesti päätä puistaen). Minä olen jo kauvan huomannut asiain olevan huonosti; mutta selvästi ymmärsin sen vasta yöllä, kun hän tahtoi sulkea suihkulähteen tuolla senvuoksi, että se myrkyttää maailman.