Konsuli. Täällä hiipii ihmisiä esiin sekä katosta että seinistä — — jos ne vaan voisivat puhua.
Karna (lohduttaen). Kaikkihan on niin selvää ja yksinkertaista, isä… Emme voi olleita asioita toisiksi muuttaa. Mutta kyllä muuttaa elintapamme — käyttää koko omaisuutemme sovittaaksemme… esimerkiksi rakennutamme valoisia, terveellisiä asunnoita ja iloisia koteja työväelle yli koko maan niin pitkältä kuin varoja riittää. Mitä sanot siihen, isä?… Ja puisto —
Katsahtaa tahtomattaan Heiniin. Syvään huoaten.
Kun se kerran on valmiina, annetaan kaupungille, suomaan iloa ja lepoa noille, jotka tulevat tomuisilta kaduilta ja auringottomista kodeista, ja humisemaan luonnon raikasta ilmaa heihin… Se voisi parantaa paljon siitä, mitä on rikottu.
Konsuli (itkee). Rakkahin tyttäreni, surun päivänä sinä et minua tuntenut, poljit minua kovalla kantapäällä…
Hellästi.
Oman isäsi ilo olit sinä. —
Hypähtää ylös, raivoaa.
— Minä sanon sinulle, Wulff Wulffie tulee toimeen ilman sinuakin —
Jää seisomaan ja tuijottamaan jotakin, joka yhä enemmin ja enemmin kiinnittää hänen huomiotaan. Huutaa tuskallisesti.