Konsuli. Aivan samaa mieltä täydellisesti samaa mieltä. Ei mitään kainostelemista, Rambeck.
Rambeck. Minä otaksun siis, että arvoisalla herralla on ollut sama inhimmillinen heikkous kuin minullakin, ja että teidätkin pääasiallisesti on johtanut kauppahuoneen yhteyteen nuo mainiot kahdeksantoista ja kahdenkymmenen viiden prosentin osakkeet sen viini-, likööri- ja viinatehtaissa. En tahdo urkkia montako osaketta konsuli Wulffiella on, enkä myöskään tahdo ilmaista, kuinka moneen sellaiseen minä olen sijoittanut pienet varani. Mutta yksi asia on varma, josta sattumalta olen saanut selkoa että Löwendam henkensä uhalla tarvitsee puhdasta rahaa. Ja jos nyt konsuli ja minä kaikessa hiljaisuudessa kiristäisimme mekin vaatimuksiamme ja vaatisimme joko kontantteja tai saamisemme maksettaviksi näillä yhtiön viina-osakkeilla korkeimman prosentin mukaan.
Levittää kätensä ja huutaa.
— Niin, herra konsuli, siten olisimme muuttaneet koko uhkavan vaaran mitä edullisimmaksi afääriksi.
Konsuli (ryhdikkäästi, käsi pistettynä takin rinnusten alle). Niin, ette ole väärässä!… Jos todellakin konkurssi uhkaa korkeampia finanssipiirejä, — ilmakerroksessa päittemme päällä, niin ehkäpä mekin pienemmät petolinnut voisimme iskeä kiinni, Rambeck.
Rambeck (hieroo käsiään. Kiihkeästi). Niin, minä itken, sillä minulla on vaan seitsemän — kahdeksankymmentä tuhatta siellä.
Konsuli (miettivästi). On todellakin niin, että Löwendam ja Kumppani ovat ihmeekseni tänä viimeisenä puolena vuotena vetäneet aivan harvinaisen suuria summia kassastamme. Nyt se selviää.
Rambeck. Niin… niin… Se käy yhteen — käy yhteen. Yhtiö tahtoo henkensä kaupalla puhdasta rahaa, ja me tahdomme osakkeita!
Nousee ja ottaa keppinsä. Ojentaessaan kätensä konsulille hyvästiksi.
Niin, tällä tavoin voivat toiveet yhtyä, arvoisa herra!