»Sitä eivät suinkaan kaikki vaimot voi sanoa,» Jakob arveli.
»Sitä minäkin…»
»Olet ollut niin rakastettava koko matkan; olen tuntenut eräänlaista samansuuntaista liikettä heti kuin olen siirtynyt lähemmäksi. — Se mielihyvä on säästetty miehelle rekeen — tietysti, kun hänellä on vieraisilla ollut hauska.»
Hän maiskautti hevoselle.
»Enhän minä muuta tahdokaan kuin että sinulla on hauska, Jakob. Mutta on hiukan merkillistä… Sitä tulee ajatelleeksi…»
»Mitä merkillistä?
»Noo, — että olet niin hilpeä juuri siinä seurassa, missä neiti Thams on.»
»Vai niin — nytkö vasta olet sen keksinyt?»
»Sanon sen itsesi tähden; omasta puolestani en puhu siitä sanaakaan! — Mutta miltä luulet näyttävän, kun arvossapidetty mies, kuten sinä, tekee itsensä narriksi nuoren tyttöhäiläkän edessä, tytön, joka vain koettaa harjaantua mielistelytaidossa… Ja kun näin sinun tosiaan nousevan pelipöydästä ja antautuvan vakaiseen keskusteluun tuon kutripäisen pienen kaunottaren kanssa, joka nähtävästi pitää koko maailmaa vain sokeripalana, mitä nakerrella somilla hampaillaan — ja joka tänä iltana on sinusta ja sinun huomaavaisuudestasi tehnyt suorastaan pilkkaa, — niin minä istuin — minä vakuutan, en itseni tähden,» hän puhui torjuvan kylmästi, »näpeissäni ja peläten, että ihmiset kiinnittävät huomiota sinuun, ja toivoen olevani kaukana, kaukana!»
»Nyt minä en vastaa sinulle mitään, Alette. Mahtanet olla sairas … tai nähdä näkyjä.»