»Niin tietysti olen sairas; — en virka enää sanaakaan siitä. — Näkyjä, sanot? — niin minun täytyy sanoa, että illalla olin suorastaan pahoinvoipa katsellessani sinua; kasvosi sulivat ihan voiksi ja hunajaksi istuessasi häntä hakkailemassa — ja vähän enemmänkin kenties! — ihastuksen huumauksessa.»
»Kyllä osaat, saisit hävetä, järkevä ihminen — saada raivostumisen puuska siksi, että minä puhelen nuoren tytön kanssa! Jos tahdot tietää, niin — hän todellakin huvittaa minua — ja ajattelen, että Berven saisi hänestä hyvän vaimon. Niin miellyttävä koko olennoltaan, niin ehdottomasti suloinen, kasvot eloisat ja mikä vartalo… Ellei Berven nyt mene naimisiin, niin jää se ainiaaksi tekemättä.»
»Kyllä ymmärrän, kyllä ymmärrän — olet ihastunut.»
»Tiedätkö mitä, Alette!»
»Sanon vain, että pidä sinä huolta ystävästäsi; — mutta saat antaa anteeksi, että minä pyydän saada olla näkemättä, miten sinä kaikkien silmissä teet itsesi narriksi. Sitäpaitsi, — ole huoletta, Berven näkee ensi silmäyksellä, että se tyttö ei ole kuin sokerileivos!»
»Niinkö luulet?» — Jakob hymyili itsekseen hiukan omituisesti.
Alette ymmärsi hyvin, että Jakobilla oli jotakin häijyä mielessä, sentapaista, ettei häneltä, Alettelta, tai ylipäänsä naisilta ollut odotettava puolueetonta tuomiota tässä asiassa.
… »Sinusta kai tuntuu, ettei ole paras ystävyydenosoitus, jos neuvoo toista menemään naimisiin?» kysyi Jakob ivallisesti… »Onhan kukin kohdaltaan tehnyt kokemuksiaan sen kultalinnun suhteen, jota onneksi sanotaan! — Se on kuin tämäniltainen kuutamo» hän mumisi itsekseen… »koko lailla vaikea huomata. Sitä voisi yhtä hyvin sanoa pimeydeksi… Hep, hep!»
Hevosen kavioiden kapse kaikui tasaisen voimakkaasti ja säännöllisesti jäisellä tiellä, ja yhtä mittaa sinkoili eläimen takajaloista jääpalasia reen suojuslautaa vasten.
»Käännä kaikki hyväksi taas, Letta», Jakob pyysi, käärien taljaa paremmin hänen ympärilleen.