Hän oikein riemuitsi päästyään äskeisestä painostuksesta, jutteli kaikenmoista, kertoi sukkeluuksia ja kaupunginkuulumisia, ihmetteli ja puhui toiveistaan, kaikki samassa puhetulvassa.
Nytkös hän lukisi! Jahka vain ensin lepäisi. Laudatur-arvosanan hän ottaa; vaikka samantekevää se muuten oli elämässä, minkä arvosanan saa. Ainakin hänelle, joka ei koskaan ammattimieheksi aikonut.
Ja sitten oli tuomari Lundberg, jonka kanssa hän tänään matkusti, kutsunut häntä käymään heillä, syksyllä hän siellä pistäytyy, mutta ei ennen kuin oli saanut valmiiksi sen teoksen, jota hän parastaikaa kirjoittelee…
— — Alette tunsi mielessään aivan toisenlaista rauhaa nyt, kun hänellä oli kaksi poikaa kotona, vaikka he pitivätkin suurta hälinää ja käänsivät talon nurin.
Milloin oli lähdettävä sinne, milloin tänne, väliin kuljetti Johan Henrik häntä vieraisille perheisiin, joissa hän ei koskaan ollut ajatellut käydä, siksi vain, että talossa oli hauska nuori herra, jonka kanssa puhella, tai kaunis nuori tytär, ja väliin hän taas yhdessä muiden nuorten kanssa lähti eväineen pariksi kolmeksi päiväksi isän metsiin.
Mutta eihän tällainen levottomuus mieltä kalvanut niinkuin se alinomaa ajatuksissa pyörivä tieto, että pojat ovat omissa hoteissaan poissa kotoa. Ja kun hän vielä saa kotiin Alfinkin Tharandtista Saksista, jossa hän opiskeli metsänhoitoa, silloin tulee sieluun ihan rauha — kaikki lapset niin lähellä, että saattoi heihin käsin koskea!
»Tässä on Alfilta kirje», hän sanoi Johan Henrikille, joka astui eräänä aamuna sisään äidin vaihtaessa pukua. »Hän iloitsee siitä, että hänellä on vain parin tunnin matka Dresdeniin, jonne hän aina voi lähteä musiikkia kuulemaan. Hän kertoo käyvänsä siellä aina kuin Wagneria esitetään… Isän mielestä hän menettää liiaksi rahaa; mutta onhan nyt musiikki kaikkein viattominta huvia, mitä hän voi itselleen suoda! Ja pitäähän hänen olla vähän reilu kaikkien noiden rikkaiden tilanomistajanpoikien seurassa, jotka siellä Tharandtissa opiskelevat. Ne ovat kunnon tovereita, hän kirjoittaa. — — Minun tulee aina niin sääli sitä poikaa, hän on niin omituisesti kiintynyt musiikkiin… Saat nähdä, Johan Henrik, että musiikkimies hänestä olisi pitänyt tulla!»
* * * * *
Kesäloma oli mennyt ja vietetty mahdollisimman hauskasti; sitä koetettiin venyttää niin pitkälle kuin vain Alfia saattoi pitää kotona, ennenkuin tuli lähtö Tharandtiin.
Näistä kahdesta kotiinsaapuneesta pojasta, jotka olivat, voi sanoa, joka perheessä tutut ja rakastetut, tuli ikäänkuin talon ylpeys.