»Hm — puutavaraliike on ollut melkein pysähdyksissä viime vuoden keväästä asti», jupisi Jakob kävellessään edestakaisin lattialla.
»Tietysti, kun ihmiset ovat kaataneet metsää ja lastanneet laivoja kuin hullut. Tämä puuska on kestettävä — se voi tuoda hyvääkin mukanaan, seuloa pois vastuukyvyttömyyttä hiukan… Kas niin, siinä on maksuosoitus.»
»Kiitos, Jörgen!» — Jakob kulki vielä pari kertaa lattian poikki ja pysähtyi sitten paperi yhä kädessään Bervenin eteen.
»Mitä sanot nykyisistä ajoista, Jörgen?»
Berven istui Jakobiin päin kääntyneenä ja nojaten kyynärpäätäin kirjoituspöytää vasten.
»Mitä sinä arvelet, joka olet liikeasioissa kiinni? Katsopas, joka kerran on saanut oman nahkansa pelastetuksi kärventymästä, sillä ei enää ole oikeaa tuntoa.»
»Jospa minä tietäisin!» Jakob alkoi vihellellä.
»Niin kauan kuin maailmassa rakennetaan, tarvitaan myöskin hirsiä», Berven arveli. »Ja ovathan kaikki pätevimmät liikemiehemme, niinkuin ammattikielellä sanotaan, ehdottomasti yksimieliset siitä, etteivät ajat enää voi vakavasti huonota.» Ääni kuulosti hieman epäilevältä.
»Niinhän sitä väitetään, — on pidettävä kortit kädessään — ei myydä mitään», virkkoi Jakob vilkaisten omituisesti Berveniin. »Eikä kukaan voi sanoa, mistä tuuli huomenna puhaltaa. Mutta se vain on varma, että jos tätä tyyntä jatkuu, keikahtaa moni mies. Nyt ne juovat totia ja pelaavat korttia ja odottavat nykäystä nousuun päin — ja kirjoittavat toisilleen papereita. Rahasta vain on kova puute»…
— Päivällisellä kohdistui perheen jäsenten keskustelu uuden kesähuvilan sisustukseen. Se oli jo kohta valmis, ruokasalista vain puuttui joitakuita kapineita.