»Tietysti siitä tulee jokin arkipäiväinen Tyynelä tai Lepola tai
Iltarauha»…
»Tja! Se on senaikuinen murhe,» virkkoi Jakob väliin. »Ei totisesti ole sillä hyvä, että saa huvilan rakennetuksi, — on myös katsottava, millä mielellä sinne sitten astuu sisään.»
»Millä mielellä — onhan toki katsottava, että iloista mieltä riittää hopeahääpäiväksi; — se on kuitenkin juhla, jota *lapset* aina muistelevat,» huomautti Alette painavasti.
»No niin; lapset»! — Jakob koetti nauraa.
»Minulla on siis jossakin suhteessa etua, rouva, — minulla ei ole lapsia,» sammalsi Berven; »minä saan elää itseäni varten»… Hän söi tapansa mukaan hyvin hitaasti ja he istuivat odottaen, että saisivat tarjota hänelle enemmän purolohta.
»Silloin ei ainakaan saa kokea pettymystä, kun on niin onnellinen, että voi rakastaa vain itseään» — vastasi Alette, kädessään ruokaliina, jota hän löi pöytää vasten.
»Mitä sinä, Elisabet, sanot siitä asiasta?» kysyi Berven tuttavallisesti nyökäyttäen hänelle päätään. »Oletko kuullut hänestä mitään, tuosta medisiinaristasi?
»Minä olen niin iloinen, kun äidin on lähdettävä ostamaan uutimia», vastasi Elisabet hyvillään; »pääsen hänen mukanaan pääkaupunkiin.»
»Niin, kyllä meidän on hankittava yhtä ja toista uutta, Jakob, jos mielimme huvilasta saada iloa tänä vuonna. — Minä aion asua setä Vosgraffin luona; he ovat oikein loukkautuneet, kun en tullut sinne hänen ensimmäisenäkahdeksatta syntymäpäivänään. Ja silloinhan on parasta ottaa kaikki yhdellä kertaa — sänkyvaatteet, matot ja muut»…
»Ja muutamia peilejä pitää siellä huoneissa välttämättä olla,» lisäsi
Johan Henrik.