Berven ei ollut se mies, jonka tapoihin kuului lähteä lyötynä väittelystä. Hän koputti piippunysää kämmeneensä.
»Joka tapauksessa vaadin terveeltä järjeltäsi, ettet vapaaehtoisesti ota päällesi tarpeettomia suruja ja huolia. He eivät aavista vaivaavansa ja kiusaavansa sinua… Tartu asioihin hiukan kiinni ja asetu noita hullutuksia vastaan, niin saat pian talosi paremmalle pohjalle!»
Jakobin silmien eteen ilmaantui tuo paperi, joka hänellä oli lompakossaan — kolmeen taitteeseen käännetty pankkiosoitus ja siinä vinossa allekirjoitus: Jörgen Berven.
… »Tuo kesähuvila vetää ja imee sinulta rahaa joka päivä… Lykkää vain sen valmistaminen asuttavaan kuntoon ensi kevääksi, niin pääset huolista; — onhan kesä jo kohta puolissa. Eikä totisesti Johan Henrik talveksi kesähuvilaa tarvitse!»…
»Sitä kannattaa ajatella, Jörgen,» virkkoi Jakob laskien aikaa sitten sammuneen piippunsa kahvipöydälle. — »Mutta olen tässä miettinyt muutakin sinun jutellessasi…. Näetkö, olen laskenut, että voin jotenkuten selviytyä ilman noita viittätoistatuhatta kruunuasi.»…
»Mutta Jakob hyvä, sinä voit pitää ne pari, kolme vuotta, jos tahdot!»
»Kiitos — tai neljä, tahdot kai sanoa; mutta se ei ole laina, se sellainen.» — Hän otti esiin lompakkonsa ja ojensi maksuosoituksen Berveniä kohti… »niin, kiitos vaan, Jörgen, tässä saat sen takaisin!»
»Ei, ei, kyllä minä totta tarkoitan» — hän tarjosi sitä Bervenille — »se on kuitenkin kerran maksettava … en tahdo, että sekin vielä on minua painamassa.» —
Berven seisoi hetkisen hiljaa… »Kieltäydytkö ottamasta — minulta?»
»Jos minun on pakko lainata, niin lainaan mieluummin pankista, — niin en ole tekemisissä kenenkään mieskohtaisen velkojan kanssa.»