»Taidanpa olla ihan järjiltäni!» pääsi häneltä vihdoin, kun hän äkkiä lähti konttoriin.
… Ihan järjiltään hän oli taitanut olla! — Eronnut ainoasta vanhasta koetellusta ystävästään — vaimon takia, joka ei ollut lähempänä hänen luottamustaan ja huoliaan kuin — hm…
Hän kulki kauan edestakaisin konttorissa. Nysästä, jonka hän tapansa mukaan oli pistänyt suuhunsa, mutta unohtanut sytyttää, hän oli purrut suukappaleen halki hampaittensa välissä.
XVII.
Jakob astui konttoriin, piiska vielä kädessä, riisumaan vyön ja sudennahkaturkin yltään. Hän oli ajanut koko päivän ja kasvot punoittivat pakkasesta.
»Martin Ringnæs on tehnyt vararikon, Tobiesen! — Me saamme nyt, Mathiesen ja minä, ottaa maksettavaksemme myöskin hänen osansa Varaasin metsästä.»
»Vai tehnyt vararikon? — Onko kummempaa kuultu — sellainen rikas mies!»
»Rikas, niin! He kaatuvat kaikki tyynni — koko siirtäjäseurue kuin korttitalo.»
»Niin, niin — tuo onneton sahalaitos, joka heidän piti saada niin suurenmoiseksi omine laivoineen ja muine vehkeineen!» puhkesi Tobiesen harmistuneena.
Jakob koetti pari kertaa kärsimättömänä potkaista toista matkasaapasta jalastaan.