Alette sytytti ison, kauniin lampun ja laski alas uutimet, sillä aikaa kuin tyttö kattoi pöydän ja toi ruoan sisään.
»No nyt, Jakob, kun saat ruokaa, niin tulet hauskemmalle mielelle.»
Alette istuutui pöytään vastapäätä, sukan kudin kädessä.
»Saimme korin olutta tänään Kristianiasta. Se on juuri tuota, jota on edessäsi. — Kävitkö tuomarin luona? Etkö?… Olet ollut pitkällä matkalla, Jakob, neljä, viisi päivää poissa; tuskin muistankaan; — elämä on nykyjään niin yksitoikkoista, olemme niin yksinämme, — Elisabet vain ja minä»…—.
Hän huomasi, että Jakob oli huonolla tuulella, ja koetti päästä perille syystä.
»On sattunut niin monta vararikkoa viime aikoina. Voudin luona ei puhuttu eilen muusta kuin huonoista ajoista», hän aloitti.
»Ni—in, niistäkin voi keskustella aika hauskasti!»
»Mutta asianajajathan ansaitsevat rahaa niistä. Et suinkaan siitä sano: sen pahempi! Jakob?» kysyi hän.
Sukkelaan liikkuvat puikot kiilsivät lampunvalossa kiusallisen hermostuttavasti suoraan Jakobia silmiin.
»Valo häikäisee silmiäni, etkö voi siirtää vähän lamppua, Letta», sanoi hän ärtyisästi.