»Sanokaa minulle, Tobiesen», — Alette istuutui hetkeksi konttorihuoneeseen — »Mörk oli vähän niinkuin huonolla päällä tänään, enkä tullut häneltä syytä kysyneeksi; siksi olen vähän levoton. Eihän hän liene hävinnyt mitään juttua? Minä tiedän, että se aina koskee häneen kipeästi.»
»Ei, rouva», Tobiesen tuijotti pienillä terävillä silmillään kirjoituspöytään — »ei ainakaan mikäli minä tiedän.»
»No, sehän on hyvä, olisi ollut ikävää istua koko ilta yksin mietiskelemässä, mikä mahtaa olla vinossa. Mutta, Tobiesen — olisiko hän joutunut riitaan tai epäsopuun jonkun kanssa?»
»Ei toki, mikäli tiedän, rouva — ei suinkaan!»
»Nythän on ihmisillä niin huonot ajat täällä päin. Kenties on miehellänikin rahallisia vaikeuksia?» kysyi hän kiinnittäen huomiotaan Tobiesenin kasvonilmeeseen.
»Niin, mahdotontahan on päästä ihan ehjänä kaikesta, kun on niin monessa mukana». Tobiesen kaiveli kynällä pöytää ikäänkuin miettiäkseen, miten hän jatkaisi… »Ja niiden, jotka ovat keinotelleet metsällä, saattaa nyt olla paljonkin kestettävä.»
»Täälläkin voisi siis olla jonkinlainen vaikeus kestettävänä?» tiedusteli Alette epäröiden.
»Ei täällä meillä» Tobiesen virkkoi sukkelaan. — »Ei rouva saa minua väärin käsittää. Ei, me täällä, me katselemme vain niitä muita… Jos tuomiopäivä tulisi kaiken tuon keinottelun ylitse, niin — ho-ho-hoo — niin ei meillä täällä sentään hätä häilyisi!»
»Ei tietenkään, Mörkillähän on oma hyvä toimensa ja hän on niin arvossapidetty ja vakavarainen… Ja tiedättekö, — jos häviäisimmekin jonkun verran; — niin, vaikka menettäisimme kaikki nuo metsätilat, — niin minä totta tosiaan en päästäisi huokaustakaan, Tobiesen! En ole koskaan toivonut rikkautta. Ne ovat sittenkin kaikista onnellisimmat, joilla on vain riittämiin asti, mitä tarvitsevat, ja olen varma siitä, ettei Jakobille ole ollut paljonkaan iloa noista metsistään — vaivaa vain ja huolta! Eivätkä ne kuulu hänen alaansakaan, hänellä olisi ollut kylliksi tekemistä omassa toimessaan… Eikä Alf, josta nyt tulee metsäherra, siksi ensinkään sovellu; — jospa edes Viking olisi ruvennut…»
»Teidän kai pitää lähteä, Tobiesen, minä näin, että Teillä oli lakki päässä, kun tulin tänne.»