Oliko se ehkä merkki…
Mutta sitten hän tuli kiireesti huoneestaan ja pyysi paria kolmea huutokauppapöytäkirjaa.
Ei, kyllä hän ei vielä ollut mitään kuullut. Hänellä olisi siinä tapauksessa ollut muuta ajattelemista kuin noita pikku asioita.
Nyt hän käveli siellä viheltäen. Vihelteli sangen kauan.
Ehkä sittenkin oli jotakin, jonka takia viheltää.
Nyt hän tuli ovelle ja katsoi kelloa. — »Ei vielä yhtäkään!»
Tobiesen katsoi hänkin kelloaan — »viisi minuuttia yli, tämä käy ihan oikein».
Ehkä hän odotti tietoja postista?
— Posti oli saapunut heidän istuessaan päivällispöydässä, ja kirje, josta kerrottiin vararikosta, oli sanomalehtien päällä hänen vieressään. Johan Henrik lasketteli peiteltyjä sukkeluuksia Tobias-serkusta, ja keskustelu tädin ja sedän kanssa kulki tavallista uomaansa: ihmisistä, joiden seurassa he olivat olleet, kruununvoudin tämäniltaisista kutsuista sekä Alfista, jonka piti saada isän metsätilat hoitoonsa, jahka vihdoin pääsee metsäopistosta. Se oli aivan luonnollista.
Lautanen alkoi näyttää kahdelta Jakobin silmissä.