»Rakas, rakas Lettaseni, mikä sinun nyt on?»
Hän sulki hänet syliinsä ja aikoi häntä suudella. Mutta Letta vain tunki päänsä hänen rintaansa vasten välttääkseen sitä.
»Letta, oma kultaseni … puhu toki! Onko sinulle tehty pahaa? Olenko minä tehnyt sinulle jotakin?»
Letta käänsi yhä päänsä pois.
»Sinähän lupasit niin varmasti, niin varmasti tulla kotiin iltapäivällä aikaisin…»
Hän katsoi itkettynein silmin tutkivasti Jakobiin — suoraan hänen omaantuntoonsa; ja epäilys kasvoi surulliseksi varmuudeksi.
»Sinä et välitä minusta… Ei, Jakob, sinä et välitä minusta… Sano se vain suoraan.»
»Mutta rakas pikku Lettaseni, — miten voit edes ajatellakaan —».
»Parempi on tunnustaa se suoraan, Jakob, sinä et ole kaikkina näinä päivinä ollenkaan ajatellut minua!» Hän kääntyi kylmästi pois Jakobista, joka koetti häntä pidättää.
»Minäkö en olisi sinua ajatellut — minä?» — Hän koetti taas sulkea hänet syliinsä.