»Minulla on kylmää hyytelöityä lahnaa ja piparjuurikastiketta — ja sitte vaaraimia.»
»Tule tänne vähäisen, Letta, tukassasi on jotakin hullusti.»
»Ah, joutavia!»
»On siinä, ihan varmasti, tuossa korvan takana, kokonainen tukku irtaantunut.»
Letta koetteli umpimähkään kädellään korjatakseen sitä.
»Ei, tulehan tänne… Tuossa, juuri tuossa … minä näytän»… hän suuteli häntä korvalle.
»Enkö arvannutkin.» Alette yritti lähteä.
»Sanohan vain, Letta, vieläkö olet minulle vihainen… Etkö ollenkaan? Voitko katsoa minua suoraan silmiin? Et vähääkään, et rahtustakaan? — En tiedä, mikä sinussa oikein on, mutta olet vielä kauniimpi nyt kuin lähtiessäni, ryhdissäsi on jotakin, pääsi ja yläruumiisi asennossa» — Letta katsahti häneen välähdys uteliaisuutta ilmeessään — »kun sinä noin kiirehdit pois etkä tahdo kuulla.»
»No, nythän itsekin myönnät, että minulla on kiire.»
»Kuulehan, minä autan sinua» — hän seurasi Aletten jälkeen… »Tiedätkö, et voi keksiä mitään, joka soveltuu sinulle paremmin kuin tuollainen väljä pusero ja punainen esiliina solmittuna vyötäisillesi»…