»Hyväkö? Olethan toki; ei ole ketään sellaista kuin sinä, tiedäthän sinä sen.» Hän otti likimmän lautasen ja alkoi lukiessaan syödä.
Tuossa tuokiossa oli lautanen tyhjä.
Alette oli istuutunut matalaan mukavaan lepotuoliin aikoen pitkään nauttia hillostaan. Hän nojautui veltosti taaksepäin, söi hitaasti, otti lusikkaan hiukkasen, vain maistoi…
Siinä istui Jakob sääri ristissä polven päällä, ja heilutellen jalkaansa tuolla tavoin — sen Alette tunsi niin hyvin. Hänen päänsä loi suuren varjon seinään ja ainoastaan lehtien synnyttämä ääni, kun hän niitä käänsi, katkaisi huoneen hiljaisuuden.
»Minusta sinun pitäisi hankkia itsellesi vähän paremmat housut, Jakob, noita vaaleita olet jo käyttänyt koko kesän.»
»Niin — kai — pitää kai hankkia» — — —
Alette oli jo kaapinut lautasensa tyhjäksi ja asettanut sen pöydälle. Hän ojensi itseään hiukkasen tuolissa. Vihdoin hän päättäväisesti nousi ja meni pianon ääreen.
Hän sytytti kynttilät ja alkoi selailla nuottejaan, kunnes löysi haluamansa, ja istuutui soittamaan.
Muutamia säveliä soitettuaan hän kääntyi:
»Tämän voi muuten soittaa kahdella tavalla; voi sen ottaa näinkin.»