Jakob katsahti hiukan hajamielisenä ylös kirjastaan.
»Vai niin.»
Alette jatkoi soittoaan.
Kappaleen loputtua hän jäi odottamaan, eikö Jakob sanoisi jotakin, ja pyöräytteli sitten pianojakkaraa, jolla istui.
Jakob oli yhä mietteisiinsä vajonneena ja keinui lyhyin ottein tuolissa.
»Kuunteletko sinä, Jakob!»
Tämä alkoi kuunnella ja tuolin narina lakkasi.
Alette löi muutamia sointuja ja alkoi laulaa. Hän tiesi, mistä Jakob piti, ja oli valinnut muutamia pikku lauluja, jotka aina tunnelmoitavat ja tempasivat hänet mukaansa. Hänen oli tapana sanoa, ettei kukaan laula niitä niin kuin Alette — ei tahtonut kerrassaan kuullakaan kenenkään muun niitä esittävän.
Alette pani koko sielunsa pariin lauluun.
»Uh, tuota ikävää kirjaa» hän huudahti, kun Jakob ei hiiskahtanutkaan.