»Ettekö tahdo ottaa noita palasia tuosta syrjemmältä» tarjoili Alette.
»Arvelen, että mieluummin syötte paistuneinta kohtaa.»
»Niin, kaupunkilaisethan syövät lihaa raakana, niin erilainen on kasvatus.» Tämä aihe se yleensä näytti täyttävän hänen mielensä jonkinlaisella ihmettelyllä. »Niin, voihan elää onnellisena molemmillakin tavoin», hän myönteli — »kun vain on, mistä ruokansa ottaa, niin saahan sen keittää enemmän tai vähemmän, miten kukin haluaa… Niin, Tehän nyt vasta odotatte ensimmäistänne, rouva» — hän tarttui taas mieltymyksellä tuohon läheiseen aiheeseen — »minun vaimollani on ollut kahdeksan, eikä hän kuitenkaan ole ainoatakaan päivää laiminlyönyt tehtäviään paitsi niinä muutamina päivinä, jolloin oli vuoteessa.»
»Mahtaa olla reipas vaimo», kiitteli Jakob.
»Onpa, väsymätön hän on, ei voi muuta sanoa. Ja koko ajan hän on kulkenut lapsi rinnoillaan, toinen toisensa jälkeen.»
Alette soitti äkkiä pöytäkelloa.
»Karen on hyvä ja vaihtaa lautasia.» Hän istui hämillään ja posket hehkuvina.
»Ja nöyrä kuin ompelulanka — mutta hän tahtoo, että muutkin ovat nöyriä» — hän lisäsi hienosti rouvalle nyökäten — »muuten eivät asiat pysyisi tolallaan meidän asemassa. On niin somaa, kun kätkyt alkaa kodissa liekkua…»
Hitto miehekseen tuo, ajatteli Jakob.
»Teillä nyt ainakin on kalikoita padan alle panna, Ole Elgesäter» — yritti Jakob taas uutta puheenainetta.
»Ei valittamista.»