Kello oli viisi aamulla. Anttila oli juuri avannut silmänsä unesta ja astunut portaille säätä tarkastelemaan. Sateiselta ja synkältä näytti. Kaakosta nousi synkkä sadekuuro. Sentähden hän päätti käskeä väkensä täksi päivää pellavalion tekoon ja itse lähteä kunnankokoukseen kirkonkylään, jossa muun muassa on kansakoulu-asia ratkaistavana.
"Eihän tuosta taida ohran leikkuustakaan olla näin sateisella ilmalla", mietti hän ja asteli poikki pihan väen tupaan, antamaan väelle ohjeita ja määräyksiä työn toimittamisessa. Sitte hän palasi jälleen kamariinsa.
Kansakoulu-asia oli jo kaksi kertaa "tapettu"; nyt se vielä kolmannen kerran koulun vastustajain kauhuksi ja hirmuksi muutamain asiaa harrastavain ahkerain ponnistusten kautta tulla törötteli kunnankokoukseen. Koulun kiivaimpia vastustajia oli Anttila. Semmoisia kouluja! Hän päätti lähteä antamaan viisi niskaan semmoisille puuhille. Ja avatessaan kaapin ovea missä oli lattea nelikulmainen pullo ja sen vieressä kumossa jalaton pikari, - mutisi hän: "Semmoisia herrakouluja pitäjään! Kaikkia tässä nyt vielä! Kuka ne herrat ja röökinät sitte kaikki ruokkii? Kun ma sanonkin, herrat ja röökinät…" Sitte kaatoi hän pullosta viinaa jalattomaan pikariin ja ryyppäsi oikein tuiman ryypyn. Eikä tuo annos taitanut olla juuri huonoimpaa laatuaan, sillä Anttilan suu vääristyi hirveän rumaan asentoon, kasvonsa rypistyivät, silmänsä kävivät vesikaljamalle ja siristyivät melkein kiinni, ja koko kohtauksen lopuksi kuului käheä "ääääh"-ääni. Sitte huiskasi hän pikarin pohjaan jääneen tipan lattiaan, laski pikarin jälleen kumoon pullon viereen ja sulki kaapin. Kilkahtivat sitte avaimet housun taskuun ja hän pyyhkäsi suunsa joutuisasti takkinsa hihalla, sillä porstuasta kuului joutuisia ja reippaita askelia. Emäntä astui huoneesen.
"Ajettiinko karja Hirvikorpeen?" sanoi isäntä.
"Sinnehän se ajettiin", vastasi emäntä.
"Katsokaahan vaan kauramaata".
"Liisa jää paimeneksi".
Sitte pyörähti isäntä ulos, toinen käsi taskussa, jossa avaimet kilisivät. Ovea kiinni painaessaan hän vielä mutisi: "Semmoisia herrakouluja! Kaikkia nyt vielä!" Sitte asteli hän tukevasti yli pihan rantaportille, avasi sen ja jatkoi matkaansa pitkin rantatietä alas rantaan, välitse keltaisten ohrapeltojen, joitten tähkäpäillä yölliset sadepisarat himmeästi kiiluivat harmaata taivasta vastaan. Mennessään puhui hän: "Leikatkoot jos ilma ylenee. Minä menen kokoukseen ja annan niille vietävän koulumiehille vasten naamaa. Semmoisia herrakouluja! Kuka ne kaikki herrat ruokkii? Kun ma sanonkin, herrat ja röökinät". Kädet pistettyinä housun taskuihin, missä avaimet kilahtelivat, asteli hän rantaan, jossa miehet jo olivat täydessä työssä, ja ryhtyi itsekin työhön oikein rivakkaasti. Joutaahan sitä vielä hetkiseksi työhönkin. Kymmeneltähän se vasta kokous alkaa.
Oikein ripeästi siinä heiluttiin. Hikeä tipahteli ukon otsalta. Rengit eivät suinkaan laiskoiksi joutaneet, kun oli ukko Anttila kintereillä. Ja sitä vartenpa juuri ukko usein työssä olikin.
"Renki lurjukset eivät muuta tee kun torkkuvat ja laiskehtivat, ellei itse ole seurassa". — Noin kyynärän syvälle veteen lyötiin seipäitä pystyyn toinen toisensa viereen ja muodostettiin niistä suuri nelikulmainen karsina. Siihen sitte ladottiin pellavapivot somaan pinoon. Kun sitte kaikki oli pinottu, pantiin pinon päälle muutamia lautoja, joille kannettiin suuria kiviä ja iso tiinu, joka ammennettiin vettä täyteen. Vesi oli lämmintä ja lahdelma melkein tyyni. Joskus vaan tuulen henki vienosti leuhahti, joka pani rannan ruovot kahisten heilumaan ja heikot aallot muutaman sylen päässä rannasta etenivät kauas pitkälle ja kapealle Helmilahdelle. Ristiin rastiin näkyi tyveniä sylen levyisiä teitä lahdelman pinnalla, ja voimattomat vihuripuuskat eivät voineet niitä aalloittaa. Niiden sanotaan sadetta ennustavan. Joskus tyventyi lahti kotonaan, kunnes taas joku voimaton vihurin liehaus sen lepoa häiritsi.