Rupesi emäntä korjaamaan tuoleja, rukkeja ja muita kaluja keskeltä lattiaa nurkkaan päin. Isäntä juoksi suin päin pirtin perässä olevaan kamariin, heitti pois rikkinäisen arkinuttunsa ja sipasi naulasta yllensä uuden sarkanutun. Meni sitte piirongin luo, kurkisti peilistä naamaansa, kaappasi muutaman kerran kammalla pörröistä tukkaansa, kurkisteli sitte nurkkia, piirongin päällystää ja vaatenauloja, mutisten: "missä lie taas se parempi lakkini?" Palttoon alta naulasta se viimein löytyi. Sitte riensi hän läpi pirtin vieraita vastaan.
Sill'aikaa olivat vieraat jo kömpineet ylös reistään. Toiset seisoivat pihassa, toiset sitoivat hevosia ratashuoneen seinään kiinni. Nimismies seisoi keskellä pihaa pudistellen lunta turkistaan ja lakistaan.
"Onko isäntä kotona?" kysyi hän piialta, joka kaivolla, mikä oli melkein keskellä pihaa, ammensi vettä ämpäreihin.
"Kotonahan se on näkynyt olevan", vastasi piika huolettomasti ja jatkoi työtään.
"Annappas, tyttö, vettä oriilleni", sanoi Tavela, ajaen vaahtoovan ja höyryävän hevosensa kaivolle. "Annahan vähän jäähdytystä Pollen kuumaan sisustaan".
"Saaman pitää. Onpa se janoissaan, jotta on juoda minutkin".
"Onko teidän isäntä kipeä?" kysyi taasen nimismies, joka oli myöskin tallustellut kaivolle.
"Tervepä tuo on näkynyt olevan. Mikäpä tuota vaivaisi. Kohmelo väliin".
"Vai kohmelo väliin. Mistä sinä, heiskale, sen tiedät, että isäntä kohmeloa sairastaa?"
Nimismies puhui jotenkin sammaltavalla kielellä. Hänen silmänsä olivat harmaan haljakat, kasvonsa punottivat ja jalat olivat täydessä työssä kannattaessaan velttoa ruumista.